Esko Mäkelä

 Olen syntynyt Kuhmalahdella ja muutin Tampereelle, kun menin työelämään postiin. Pidin kansakoulussa jo piirustuksesta, ja olen aina harrastanut piirtämistä ja maalaamista. Harrastukseni alkuaikoina kävin muutamana talvena maalaamassa työväenopistossa Sampolassa Tampereella. Maalaaminen on antanut minulle hyvää vastapainoa varsinaiselle työelämälle.  

Vuosien varrella olen osallistunut moniin yhteisnäyttelyihin. Osallistuin vuonna 1998 Hervanta 25-vuotta näyttelyyn. Oma työni nimeltä ”Ahvenislammen polku” sai kunniamaininnan sekä oli yleisön suosikki. Tämä on ensimmäinen oma näyttelyni täällä Näyttelytila Ruoveden Silmänruuassa. 

Olen viettänyt useampia vuosikymmeniä täällä Ruovedellä Visuvedellä kesämökilläni. Ruoveden kesäiset maisemat ovat antaneet minulle virikkeitä maalauksiini.