Elina Anna Maria Koivunen 9.1.1991

 

Elina aloitti kirjoittamisen jo ala-asteaikoina ja kiinnostui tarkemmin eri kirjoitustyyleistä noin kahdentoista ikäisenä.
Ensin hän kirjoitti pidempiä kertomuksia, sitten hieman lyhyempiä novelleja, ja lopulta novellit alkoivat tiivistyä runoiksi.

 

Ensimmäisen varsinaisen runonsa hän kirjoitti vuosien 2004 ja 2005 vaihteessa. Siitä lähtien Elina on kirjoittanut runsaasti runoja sekä proosaa, ja tekstien sisältö ja sanavarasto on laajentunut huomattavasti ensimmäisiin kirjoituksiin verraten.

 

Ensimmäisen runokokoelmansa Revin punaiset lettinauhat päästäni hän julkaisi syksyllä 2007. Myös lisää tuotoksia on tulossa, mutta tällä hetkellä Elina panostaa eniten opiskeluun Tampereella. Vaikka Elina yrittää kirjoittaa monipuolisesti eri tyylilajeilla, runous on kuitenkin Elinalle luontaisinta.

 

Tähän runonäyttelyyn on otettu joitakin runoja edellä mainitusta kirjasta, mutta suurin osa teksteistä on jo uudempaa tuotantoa.
Kuvia taas on kerätty perhealbumeista, kirpputoreilta ja osa kuvista on Elinan itsensä ottamia.